Näin helpotat tulevan ekaluokkalaisen kouluun lähtöä jo kesällä!

"Kertoisinko ilot sen, sekä kaiken haikeuden, kunnes keksin vastauksen: 
 "Uuu jee, jäbä lähtee kohti ekaluokkaa!"

Totuuden nimissä oloni ei ole haikea. En sure sitä, että pienestä on liki yhdessä yössä kasvanut suuri. Olen iloinen, onnellinen ja taputan käsiä. Minulla on mainio kaveri matkoilla seurana ja saunan lauteilla keskustelut saattavat päätyä enemmänkin kuin hassuille raiteille. Autotallissa jakoavaimet kilkkaa ja pyöränrenkaisiin saadaan itsenäisesti ilmaa. Vasara ja onki pysyy yhtä hyvin kädessä. Olen tavattoman iloinen hänen puolestaan kaikesta siitä mitä tulevaisuus tuo. Luontolapsi viihtyy ulkona ja nauttii kesästä kaksimiljoonaa mustelmaa kintuissa. Miten niitä ikinä voikaan muuten kertyä päivässä tuollainen määrä?! 



 Kaikista hassuinta (kai tuota sanaa voi tässä kohtaa käyttää) on se, että tämä jäbätin muistaa kaiken. Aivan kaiken minkä haluaa muistaa. VARSINKIN sen jonka olen sammakkona pulpauttanut suusta, PLUP! ja KVAAK vaan! Palataanpas huhtikuun lopulle ja erääseen alkuiltaan: 

"Meen nyt ulos, heippa!" Sinne meni ulos. Talliin, nappasi pyörän ja kypärän. Varovasti siinä kyseltiin hymyhuulilla, että minnes mahtaa olla miehen matka? "Kauppaan." Olin mennyt sanomaan kun seiska napsahtaa mittariin saa sitä vastuuta ja siitä se reviiri pikku hiljaa kasvaa. Pääsee kylille kavereiden kanssa. Olipa painanut lauseen kai sanan tarkasti muistiin, nimittäin edellisenä päivänä oli vietetty tuota maagista syntymäpäivää.


Aikani koitin mutkuilla, että tarkoitin lähinnä pikkuhiljaa niitä koulumatkoja ja siitä sitten maailmaa katsomaan. Topakka ilme kasvoilla: "Sie lupasit!". No niinhän minä olin. Kerrattiin sitten liikennesäännöt, mitä kaupalta saa ostaa ja mistä kohtaa soitetaan. Kaula venyi kuin kirafilla kun näin pyörän katoavan kulman taakse. Kohta soi puhelin ja herkuttelija soitti puiston penkillä, jonka jälkeen kurvasi pian kotiin. 

 Siitä ne alkoi. Omat pienet seikkailut. 

 Kuinka vaikeaa vanhemman on alkaa luottaa siihen, että ne siivet kantaa? Milloin on aika saada olla ensimmäiset hetket yksin kotona? Näihin kun ei ole vastauksia kenelläkään. Toiset eivät ole yksin vielä kolmannella, toiset eivät halua mennä ensimmäisellä luokalla edes iltapäiväryhmiin.


 Tulevan ekaluokkalaisen asioita ja pärjäämistä pohtii nyt varmasti moni vanhempi. Minäkin, en ehkä niin paljon kuin yhdeksän vuotta sitten kun esikoinen lähti opintielle. Silloin pelotti. Aivan suotta tosin, kaikki sujui hyvin. Pohdinkin minkälaisia vinkkejä antaisin nyt 9 vuotta nuoremmalle minälleni: 

  • Haluaako hän olla jo itsekseen? Aloittakaa pienistä hetkistä. Kotona yksin vaikka kaupassa tai lenkillä käynnin ajan. 
  • Laittakaa vaatteet ja aamupala illalla valmiiksi. Sopikaa, että aamulla hän pukee ja syö itse ennen kuin vanhempi nousee ylös. 
  • Kävelkää yhdessä tulevaa koulureittiä. Loppukesästä voi kokeilla jo yksin menoa. 
  • Opetelkaa lämmittämään ruokaa ja tekemään välipalaa. 
  • Ja yksi asia joka monesti jää opettelematta. Tämä kuullostaa hassulta, mutta opetelkaa avaamaan ja lukitsemaan kotiovi. Se on suuri vastuu sulkea aamulla perässä, mutta se on myös outoa avata ensimmäisiä kertoja yksin! 
  • Kotona saattaa olla myös yksin ollessa paikkoja tai asioita jotka pelottaa. Sitä ei pidä väheksyä. Ne ei tule ehkä helposti heti mieleen, mutta lapsen mielikuvitus on vilkas. Puhukaa jännittääkö kotona jokin ja ratkaiskaa niitä asioita jo kesällä. 
Näillä neuvoilla mielestäni nuorempi minäni olisi saanut jo paljon aikaan kesällä. Tulisiko sinulle mieleen vielä jotain mitä voisi opetella kesän aikana? ps. Muista tsekata myös huippu vinkkejä aurinkoon, lääkärin neuvoja kesäreissuille ja kuinka bongaat halpoja risteilyitä koko perheelle!

Tallinna lapsen silmin osa 1

Hävettää myöntää, että ne lukuisat matkat Tallinnaan ovat rajoittuneet vain muutamille kaduille. Siihen samaan vanhan kaupungin ja laivan väliseen katuralliin. Vaan kun ottaa Matkapoikien perhepakettiin matkaoppaaksi reilun metrin mittaisen ihmisen alun saa uutta perspektiiviä kaupunkiin. Mitä sitten Tallinnassa voi kahden päivän lomalla tehdä?

Olin aivan varma kun astuimme Viking XPRS:stä ulos, että suuntamme ensimmäisenä eläintarhaan ja muihin juurikin lapsille suunnattuihin kohteisiin. Toisin kuitenkin kävi! Pienisuuri matkaoppaani oli laatinut listan aurinkokannella. Ensimmäiseksi suuntaisimme nenät kohti kissakahvila Nurria, jonka poika oli bongannut jostain esitteen kyljestä.

*yhteistyössä Matkapojat


Kahvilassa on myynnissä virvokkeiden lisäksi myös ruokaa. Jos mietit millaista on syödä kissojen keskellä, voin vastata mahtavaa! Karvatassut eivät saa olla pöydillä ja muutenkin hygieniasta on huolehdittu. Kissan pissan ei tuoksahda, eikä limsa mukissa killu karvoja. Tunnelma on rauhallinen, taustalla soi kevyt musiikki ja äänettömät tassut hiipivät pitkin kivilattioita. 

Kissoille on rakennettu paljon tasoja ja koloja, sekä ne pääsevät kokonaan kahvilasta pois mikäli niin haluavat. Kissakahvilassa aikuisilta velotetaan 5€ ns. kannatusmaksu. Joiden turvin sitten kissat mm. leikkautetaan ja sirutetaan. Kaikin puolin kahvilan toiminta vaikutti jotenkin ihanalta ja kissat hyvinvoivilta. Viivyimme yli tunnin, silitellen ja leikkien kissojen kanssa.


Paluu matkalla eksyimme suureen Police Park puistoon, joka sijaitsee Liivalaian ja Gonsiori risteyksessä, sinne voisi eksyä uudemmankin kerran ihan eväiden kanssa. Lapset jaksavat kävellä pitkiäkin matkoja, kun jalassa on hyvät kengät ja sopiva vaatetus. Pyrähdys puiston leikkitelineillä tuo kivaa vaihtelua, sen jälkeen jaksaa helposti etsiä taas uutta.


Ensimmäisen päivän kääntyessä illaksi suuntasimme takaisin hotellille lelukaupan kautta. Joka onkin mokoma varsin kinkkisesti löydettävä. Seikkailimme tovin Viru keskuksen uumenissa, ennen kuin löysimme hissin naisten vaateosaston takaa.


Hotellihuoneen 16 kerroksen ikkunoista näkyi upeat maisemat kaupungin kattojen ylle. Iloksemme siellä oli myös suuri kylpyamme, jonne pulahdimme vuorotellen. Mikä ihana tapa huuhtoa pois päivän pölyt ja suunnitella ikkunalaudalla uusia seikkailuja seuraavalle päivälle. 



Kissakahvila on kartan oikeassa alakulmassa ja sen puolella Police Park puisto.

Miten lapsi matkustaa autossa oikein? Lue ja voita turvaistuin!

✋👮 Stooooop! Sooo-Sooo sinä vastuuton kuljettaja!

Eipä pidä yllättyä, kun poliisi täti tai setä pysäyttää auton ja alkaa vilkuilla lapsia. Pyytää ajokortin ja rekisteriotteen. Huulipyöreänä siinä voi silmät levällään ihmetellä, mitäs nyt? Näin nämä naperot on aina tässä kakkosautossa mellastaneet. Severi 7 vuotta etupenkillä turvavöissä, kaksoset Sanna ja Silja 3v takapenkin vöissä. Eipä mellasta enää, kun valkoinen lappu kourassa marssitaan takaisin autoon ja jätskireissu päättyy kotipihaan korvat tuutaten savua "Olipa nuija sinivuokko!!!"


"Kysyin poliisilta voiko näin tapahtua?"

Poliisi sanoi tälläisessä tilanteissa usein neuvovansa ensisijaisesti. Jos kuitenkin on selvää, että nyt rikotaan lakia ja varannetaan turvallisuus on kyseessä turvalaitteen käyttöä koskeva rikkomus. Ja silloin käy kuten yllä kerroin. Jää jätskireissut väliin. Pahimmassa tapauksessa kolaritilanteessa käy paljon huonommin. Kakkosauto tai ei, istuin asiat on laitettava kuntoon. 

Kasari kakarana sitä muistaa kuinka Ladan takapenkillä hilluttiin miten sattuu. Keskiturvavyö oli vähän kuin vitsi, toisaalta uusi ja hieno laite. "Kyllä tässä nyt kuulkaa on lapset turvassa". Nukuttiin pitkillä matkoilla selällään tyynyn ja peiton kanssa tai vilkuteltiin nurin niskoin takana tuleville autoille. 


Törmäsin kyllä varsiin villeihin väittämiin autoilusta lasten kanssa, kun taas kerran tutkiskelin asiaa. Joka niin ajankohtaisesti meilläkin puhuttaa. Tuleva ekaluokkalainen kun väittää olevansa tarpeeksi iso vaikka mihin, kuten istumaan ilman koroketta.

Yli 7-vuotias saa matkustaa auton etupenkillä ilman istuinta.  VÄÄRIN!
Tieliikenne laki ei tunne tälläistä kohtaa vaan sanoo: "Kuljetettaessa henkilö-, paketti- tai kuorma-autossa lasta, jonka pituus on alle 135 cm, on käytettävä 88 §:ssä tarkoitettua lasten turvalaitetta" 

Lasten turvalaitteillahan tarkoitetaan tuttavallisemmin niitä lastenistuimia. Niihin kannattaa jokaisen tutustua ja valita omalle jälkikasvulleen se paras mahdollinen. Toisin sanoen alle 135cm lapsen on matkustettava istuimessa tai istuin korokkeessa. Kiusaa? Ei. Turvavöiden oikea kohta on tärkeä, jotta se pitää sinut turvallisesti paikallaan. Se ei ole käden alta tai selän takaa. Uskokaa tai älkää moni aikuinenkin laittaa turvavyön väärin. 

Lastenistuimen voi asentaa autoon etupenkille jos kasvot ovat tulosuuntaan.  VÄÄRIN ja OIKEIN!  "Lasta ei saa kuljettaa etuturvatyynyllä suojatulla istuinpaikalla selkä menosuuntaan suunnatussa turvaistuimessa, ellei turvatyynyä ole tehty toimintakyvyttömäksi tai ellei se tule riittävän tehokkaalla tavalla automaattisesti toimintakyvyttömäksi."

Kysymykset kuuluukin luotatko, että turvatyyny on toimintakyvytön? Olisiko takapenkki kuitenkin se turvallisempi paikka matkustaa?




Mummolan autossa voi matkustaa pienempikin ilman istuinta. Se on väliaikaista. VÄÄRIN!
"Alle 3-vuotiasta lasta henkilö-, paketti- tai kuorma-autossa kuljetettaessa on 2 momentin 1 kohdassa tarkoitettua poikkeusta lukuun ottamatta aina käytettävä lasten turvalaitetta.

Alle 3-vuotiaan tulee olla aina istuimessa yhtä poikkeusta lukuunottamatta: Taksi. Eli ei muuta kuin istuin asiat mummolat ja pappalat kuntoon! Sillä poliisi ei niele myöskään selitystä kun ne tuli niin yllättäen nuo lapsoset kylään. Laki nimittäin sanoo siihenkin ellei  alle 15-vuotiaan lapsen mukana matkusta holhooja tai huoltaja on ajoneuvon kuljettaja vastuussa. 


"Ensisijaisesti lapsen paikka on auton
takapenkillä, turvallisesti omassa istuimessa."

Poliisi setää ohimennen siinä jututtaessa saan huolestuttavan huokauksen kuinka moni laiminlyö näitä asioita. Ensisijaisesti lapsen paikka on auton takapenkillä, turvallisesti omassa istuimessa. Niinhän se on, emme voi lapsia kaikelta pahalta ja kaahareilta suojata. Voimme kuitenkin yrittää tehdä parhaamme!



Siksipä laitetaan yhden lapsen kesämatkailut kuosiin! Arvotaan vihreä Trunki BoostApak matka istuinkoroke, joka toimii myös reppuna. Tämän kanssa voi matkustaa mummolassa, kakkosautossa ja turvallisemmin vaikka lomakohteen taksilla. Repussa on myös tilaa lapsen omille tavaroille. Ihan mahtava keksintö!





Kommentoi 31.5.2018 mennessä millaiseen käyttöön ja kenelle istuin tulisi. Tuplaa mahdollisuus kommentoimalla myös IG:n puolella @satua.vai.totta

Voittaja arvotaan 1.6.2018. Onnea arvontaan ja turvallisia kesäreissuja tien päällä!

Aikuisten loma on ihan OK!



Kuka tunnustaa ajavansa lomakuumeessa takapuoli puuduksissa tunteja päästäkseen lentoasemalle? Ajatuksissa siintää kylmä juoma ja oma aika? 

Nyt on paljon puhuttanut saako vanhemmat lähteä lomalle ilman lapsia? Pitääkö potea huonoa omaa tuntoa? Ei minusta. Jokainen tekee sen minkä parhaaksi näkee. Minä kaipaan omaa aikaa, se on pakko joskus ottaa. Toisinaan lapsetkin kaipaavat omaa aikaa ja ne anelee yökylään menoa tietäen, ettei samat säännöt päde kuin kotona.



Olen matkaajana niin varman päälle ottava, että saavun kentälle aina ”liiankin” ajoissa. Sen jälkeen vietän kentällä ”etkoja” pari tuntia katselen ja kuunnellen. Siellä vietetty aika ainakin minulle on lomaa, ihmisvilinä ja soljuvasti sujuva kielten sekamelska on pelkkää musiikkia korville. Rakastan lähdön tunnelmaa!



Nyt Berliiniin lähtiessä ja koneen noustessa taivaalle jo aamupäivällä oli mukava herätä suoraan kentän vierestä. Nauttia aamiainen rauhassa ilman, että kahvi jäähtyy kupin pohjalle tunnistamattomaksi liejuksi koiran tuijottaessa epätoivoiselle ilmeellä tipahtaisiko kinkku leivältä lattialle. Arki osaa olla  monesti ihanaa, mutta toisinaan... noh! Jokainen tietää... Pieni pako arjen keskeltä tekee ihmeitä.

Siellä tapahtui myös jotain, johon en ole aiemmin hotellissa törmännyt. Henkilökunta tarjoili lisää kahvia aamiaisen kanssa suoraan pöytiin. Asia sai aamuisin kahvia latkivan silmäpussi alienin hykertelemään onnesta. Taisin myös hymyillä kananmunille jotka toivottivat teksteillään ”Hyvää äitienpäivää”. Tuore appelsiinimehu tarjoiltiin kuoharilaseista. Ai, ai... ne pienet teot, saa hymyilemään ja teki lähtemättömän vaikutuksen. Kiitos Scandic Helsinki Airport! 

En siis potenut huonoa omaatuntoa herätessä hotellista ilman lapsia, sillä vietimme äitienpäivän etukäteen. Näin tänä vuonna, ensi vuonna eri tavalla.



Hotelli herätti muutenkin hyviä fiiliksiä. Hiljaiset huoneet ja käytävät, uuden hotellin tuoksu. Todellakin tämä Scandic avasi ovensa vajaa puolivuotta sitten. Henkilökunnan ystävällinen palvelu ja mukavat oleskelupaikat tarjoavat lentoon lähtevälle tai tulevalle hyvät puitteet levätä ennen seuraavaa etappia. Hotelli sijaitsee aivan T2 terminaalin kupeessa, bussipysäkkien edessä. Yöpyisinkö uudelleen? Kyllä!






Ette kai te lasten kanssa mene Phuketin Patong Beachille?

Kamala paikka. Turisteja joka puolella. Meteliä. Liikennettä. Siellähän on se kamala bilekatu? Siinä noin aluksi muutama olettamus joita kuulin. Ihmetteleviä kysymyksiä: Miksi ei mennä jonnekkin paljon rauhallisempaan paikkaan?

No miksi ei menty? Ei tahdottu. Meistä kukaan ei ole hiljaisten huojuvien palmujen halaaja. Emme myöskään viihdy lasten kanssa suurkaupunkien hälinöissä. On kivaa kun ympärillä on menoa, mutta voi itse valita viettääkö rauhallisen päivän rannalla, altaalla notkuen vai päiväkävelyllä välillä mereen pulahtaen. Vai meneekö sinne sitten hulinoiden keskelle villiintymään. Patong tarjoaa minusta niitä kaikkia. Lomasta saa tuolla juuri sellaisen kun haluaa.


Vilinää saimme kokea kunnolla vain kahtena päivänä sillä satuimme Thaimaahan huhtikuun alussa. Halusimme mennä loma-aikojen ulkopuolella ja Finnairin Black Fridayn edulliset lennot lennätti meidät juuri silloin sinne. Tiesimme lomamme sattuvan villeimpään ajankohtaan Thaimaan vanhan ajanlaskun mukaiseen uuteen vuoteen, jolloin koko maa muuttuu suureksi vesisotatantereeksi. Eli vuoden kuumimpaan aikaan ennen sadekauden alkamista vietetään Songkran- juhlaa. Edeltävänä päivänä kadut täyttyivät autoista ja paikallisia ihmisiä tulvi kaduilla, mutta ei edelleenkään niin, että se olisi meitä mitenkään häirinnyt.


Vesisota kestää toisissa paikoissa Thaimaata kokonaisen viikon, Patongilla vain yhden päivän. Se kannattaa siis selvittää ennen lomaa, sillä koko viikko märissä vaatteissa aamusta iltaa ei välttämättä ole kaikken tapa viettää lomaa. Jos joku ihmettelee kastuuko siellä muka jos ei tahdo? Kastuu. Kaikki ja kaikkialla. Meidän jengi kastui 5 metriä hotellista heti! Kukaan ei saa armoa tuona villinä juhlapäivänä.



Vinkiksi voin sanoa, hupia riittää ja voi pojat mikä taisteluhenki heräsi ensimmäisen kastelun jälkeen. Sitä saa mitä tilaa 💦 Seuraavasta kulmasta pyssyt joka iikan kouraan ja eikun menoksi! Suojalasit on myös ehdoton hankinta, jos ei ole aurinkolaseja. Silmät kannattaa suojata, koska monikaan ei katso minne ampuu. Toisena vinkkinä vedenkestävä aurinkovoide on ihan ehdoton, koko päivänä ei huomaa auringon polttavan, koska vesi viilentää. Kolmas ehdoton varuste on uikkarit, ja nopeasti kuivuva vaatetus (no ei kyllä kuivunut kuin kerran helmasta!). Jos meinaat kantaa mukana rahaa, puhelimia tai muuta kannattaa hankkia vedenkestävät pussukat. Ja viimeisempänä eikä suinkaan vähäisempänä V E S I P Y S S Y. Ilman sitä tuo päivä ei ole mitään! Arvatkaapa nauttiko eskarilainen sodasta? Aamusta iltamyöhään yhtä leikkiä.


Tottahan se on, että villiksi bilekaduksi nimetty Bangla Walking Street on tuolla ja toki me kävimme sen katsomassa. Eikä sinne nyt kannata yömyöhällä lähteä lasten kanssa hengaamaan, mutta ihan hyvillä mielin voi alkuillasta Banglan läpi kävellä. Siellä riittää vilinää, meille ei kertaakaan tultu tarjoamaan muuta myytävää kuin juomia. Aikuisporukalla liikkuessa tarjonta takuulla muuttuu.

Lähtökohtaisesti, älä ajattele aina pahinta. Mieti itse mitä lomalta haluat? Villiksi menomestaksi ristitty paikka voi osoittautua oikeilla hotelleilla ja paikoilla hurjan hauskaksi lomaksi. Ole rohkea ja lähde reippain mielin kohti Patongia. Se on paljon muuta kuin baari kulttuurin mekka. And trust me!  Uskallat takuulla viedä lapset myös sinne

ETÄLÄÄKÄRI - vastaanotto kotisohvallasi

Nyt voin hihkaista WAU! - huudon ilmoille. Kerrankin tämä mitä olen löytänyt on jotain mikä oikeasti sykähdytti ja pysäytti. Mikä ihme on etälääkäri? Törmäsin tähän Lääkäriasema Medipudaksen sivuilla kun kyselin lääkäri Ilona Ritolalta aiemmin lasten kanssa matkustamiseen vinkkejä.
ps. Juttu on tehty silkasta omasta mielenkiinnosta aiheeseen, 
ei sisällä yhteistyötä tai maksettua mainontaa.

Lue myös: Lääkärin 5 vinkkiä lapsi perheen matkailuun 

Etälääkäri tavataan oikeasti videopuhelun välityksellä. Etälääkärille ei suinkaan sujauteta puhelua Whatsappissa tai Skypessä. Niiden tietoturva ei ole riittävää tietojen käsittelyyn, vaan puheluihin on oma ohjelmansa. Asiakas saa linkin minne mennä ja salasanan, joka toimii vain kerran. Videoyhteys aukeaa varattuna aikana. Sitä voi käyttää millä vaan laitteella missä on netti ja kamera.

Kuka sitten voi käyttää etälääkäripalvelua? Etälääkäripalvelua voi käyttää kuka tahansa. Suomalaisen sairasvakuutuksenpiiriin kuuluvat saavat siitä kelakorvauksen aivan kuin normaaliltakin vastaanotolta

Miten saan ajan etälääkärille?
Etävastaanotto toimii internetyhteyden avulla, joten se sopii oikein hyvin sellaiselle, joka haluaa yhteyden suomalaiseen lääkäriin neuvojen saamiseksi tai Suomessa haluaa hoidattaa itsensä turvallisesti samalla lääkärillä.

Voiko etälääkärillä teettää verikokeita? Laboratoriokokeisiin teemme lähetteet Synlabin laboratorioihin, joita on ympäri Suomen varsin kattavasti. Tulokset tulevat meille nähtäviksi ja ilmoitamme niistä henkilökohtaisesti niiden valmistuttua.

Kenelle palvelu sitten sopii? Etävastaanotto palvelee kaikkia, myös niitä, jotka eivät ole aiemmin olleet asiakkainamme eli hoitosuhdetta ei tarvitse olla valmiina. Se korvaa käytönnössä tavallisen vastaanoton useimmissa asioissa. Hinta on sama kuin tavallisellakin vastaanotolla. Lisäksi laboratoriohintamme ovat varsin edullisia.



Etälääkäri palveluissa voidaan hoitaa esimerkiksi: Ylähengitystulehdukset, arkikielellä nuha, tukkoisuus tai yskä, virtsatietulehdukset ja vatsasuolikanavantulehdukset. Ihottumat ja ihomuutokset. Allergiaoireet ja astma. Akuutti selkäkipu, jossa ei hälyttäviä merkkejä kuten raajaoiretta, voimakasta tai lisääntyvää kipua. Silmätulehdusoireet. Raskausajan ongelmat, kuukautisten siirto, raskauden ja imetyksen aikainen lääkitys. Hiivatulehdus sekä limakalvovaivat. Migreeni tai vaikka muistin ongelmat. Monilääkityksen arviointi ja reseptien uusinnat. 


Minusta tämä kuullostaa siis tosi hyvälle palvelulle, joka voi auttaa monia ja helpottaa arkea. Mikä kätevämpää kuin flunssan kourissa villasukat jalassa voit omassa sohvan nurkassa olla lääkärin vastaanotolla. Ajatelkaapa myös pitkien välimatkojen päässä olevia tai esimerkiksi, jos koko perhe potee samaan aikaan vatsatautia ja on saatava sairaslomaa. Kuka siinä tilassa pää ämpärissä ja takapuoli posliinissa haluaa tai pystyy lähtemään lääkäriin? Uusiva rintatulehdus pienen vauvan kanssa tai vaikka toistuva virtsatietulehdus. Kuinka kätevä olisi hoitaa kahvitauolla työpaikalla kesää varten tarvittava allergialääkitys kuntoon.  

Tälläistä palvelua tarjoavat jo melko useat yksityiset lääkäriasemat, kannattaa katsoa joko sinun  omalla lääkärilläsi on tämä palvelu käytössä. Tai luoda uusi asiakassuhde vaikka sitten Ilonan kanssa Lääkäriasema Medipudakseen. 

INSTAGRAM @satua.vai.totta