Tallinna lapsen silmin osa 2 – jännitystä ilmassa!

Viikko sitten julkaisin ensimmäisen osan meidän Matkapoikien perhepakettimatkasta. Ei päässyt äiti eläintarhaan eikä seikkailupuistoihin, vaan pieni matkaoppaani vei meidät kissakahvilaan ja puistoihin, illan päätteeksi hotellihuoneen kylpyyn. 

Seikkailu jatkui seuraavana päivänä melkoisen läheltä, nimittäin Viru hotellin ylimmästä kerroksesta. KGB:n vakoilumuseo oli seitsen vuotiaasta niin uskomattoman jännittävä ajatus, ettei aamupala meinannut maistua. Hissi kuljetti meidät aamiaisen jälkeen hotellin 23.kerrokseen jonka matka jatkui jalan 24. kerroksen tiloihin. Nuo tilat olivat vielä aivan hetki sitten kaikkien ulottumattomissa, sillä kaikille sanottiin ettei siellä ollut mitään nähtävää. Vain teknisiä tiloja. Todellisuudessa siellä sijaitsi KGB:n salainen toimisto. 
*Kaupallinen yhteistyö Matkapoikien kanssa.


Kun kuuntelimme historiaa oppaan avulla, Viru hotelli muuttui sillä kertaa minun silmissä. Se ei ollut enää tavallinen turistihotelli, joka tunnettiin ennen maineeltaan bilehotellina vaan se muuntautui uskomattoman jännittäväksi maailmaksi. Hotelli joka oli ollut valtio valtiossa. Se oli toiminut jopa niin hyvin, ettei sieltä olisi tarvinnut poistua ollenkaan. Siellä oli omat kokit, parturit, suutarit ja kisällit sekä monet muut. Kaikki mitä ikinä tarvitsit löytyi noiden seinien sisältä. 



Toisaalta suurien VIRU tekstien taakse talon katolla piiloutui se salainen maailma, jolla hallittiin ihmisiä ja kiristettiin kaikkia joista vain pystyttiin hyötymään. Yhdessä vaiheessa kesken historian havinan kuului kirkas pojan ääni kainalosta: "Tää oli niin salaista touhua, ettei tätä ois tiennyt naapurin Erkkikään!" Se pölläytti pölyjä paperipinoista kaikkien naurahtaessa ääneen. Salaista tosiaan.

Hotellissa vakoiltiin huoneita, käytävillä liikkuvia ja kaikesta liikkeestä pitivät kirjaa hotellin käytävillä hissien vieressä istuneet aulaneidit. Kenen kanssa liikuttiin ja mihin aikaa. Oliko mukana kassi, papereita vai ei mitään. Mitä oli päällä, oliko takki käsivarrella vai puettuna. Yksikään hiiren hyppäämä ei jäänyt huomioitta. Hotellihuoneen seinissä oli reikiä joista pystyttiin työntämään kamera sisään ja kuvaamaan melkoisen salaa huoneessa liikkuvia. 



Lautasiin ja tuhkakuppeihin oli piilotettu mikrofoneja, kuten myös hotellihuoneen seiniin. Siksi kuulemma hotellista liikkuu vitsi, että se on rakennettu "mikrobetonista", koska mikkejä oli ollut niin paljon. Aika karvoja puistattava ajatus. Eikö?


Kun opas johdatti sisään huoneisiin, saattoi oikeasti haistaa tuon ajan. Siellä oli kaikki pysähtynyt, vain mahorkan haju oli tullut jäädäkseen. Jos mielikuvituksessaan pinnistää saattaa kuulla kärpäsen lentävän tuohon kuumana hehkuvaan valaisimeen, vienon tupakan savun leijuessa ilmassa. Miehiä kuulokkeet päässä, kuuntelemassa taajuuksia, muutoin hiljaisessa huoneessa. Mitä kaikkea nuo seinät kätkevätkään sisälle. 

Yhtä nopeasti kuin tavallinen elämä nappasi meidät taas kadulla kiinni, oli KGB hävinnyt yhtenä yönä.

Juuri ennen Viron itsenäistymistä uudelleen 1991. Eli ei niin kovinkaan kauan sitten. Jokaisen vähänkään kiinnostuneen kannattaa suunnata tuonne. Kaikki kierrokset ovat opastettuja, mutta näin saat siitä eniten irti. Liput nappasin etukäteen netistä, sillä kierrokset ovat usein loppuunmyytyjä. Enkä ihmettele yhtään, sen verran antoisa oli meidän käynti.



Tämän jännityksen ja historian jälkeen oli matkaoppaani merkannut ylös lisää puistoja ja paljon katuja. Jostain syystä kolusimme joka pusikon ja puikkelehdimme vanhan kaupungin katuja. Tuijottelimme niskat vääränä torneja ja keksimme tarinoita "Mitä täällä olisi voinut tapahtua?" 



Kuten arvata saattaa, jossain vaiheessa mahoissa murisi niin hurjasti, että oli pakko napata reput hotellin säilytyksestä kantoon ja suunnata syömään. Menimme Sada marketin katolla sijaitsevaan ulkoilmaravintolaan, jossa paistaa aina poikkeuksetta aurinko ja saa todella hyvää ruokaa. Warsteiner Pub&Grilliin kannattaa siis käydä tutustumassa. Sinne meno tapahtuu noin puolesta välistä rakennusta, josta menee rappuset aivan katolle asti. Älä siis turhaan seikkaile sisällä vaan suunnista suoraan syömään. Siellä vierähtikin loppuaika huomaamatta, jutustellessa lähinnä "yllätys yllätys" vakoilusta ja tökkiessä uuden uutukaisia slime-tuliaisia. Kyllä ostimme repullisen "räkää"... 



Laivamatka oli hiukan tylsä tällä kertaa, odotettua bingoa ei ollut ja perjantain paluupäivä toi mukanaan möykkääviä matkalaisia eli ilolientä liikaa nauttineita aikuisia. Onneksemme löysimme hyvät kiipeilypaikat ja aurinkokannella oli kiva köllötellä paluumatkallakin. 



Me mieluusti matkaisimme pojan kanssa vaikka joka viikko sinne taikka tänne. Tosi asia on, että kotiinkin on mukava mennä. Tällä kertaa emme hypänneet junaan vaan Matkapoikien takuuvarmaan kyytiin satamasta. Poika pääsi eka kertaa kokemaan sen matkan tunnun josta minäkin aina pienenä nautin Matkapoikien kyydissä. Siitä kerroinkin jo maaliskuussa, olen ollut heidän matkassaan jo liki 30-vuotta. Se on pitkä aika luottaa samaan matkan järjestäjään. Se kertoo kyllä siitä, että kaikki on aina sujunut niin hienosti.

Tällä kertaa kävi pikku unohdus ja pari pakettia limaa jäi sitten bussiin yöllä. Alahuuli väpättäen niitä aamulla kotona etsittiin. Maanantaina kuitenkin kilahti tekstiviesti, että ihanat limamme löytyvät toimistolta. Kiitos siis bussikuskimme Petri, joka otti tärkeät tavarat talteen. Ne oli taas kerran ne pienet teot, jotka saa matkalaisen hymyilemään vielä jälkeenpäinkin. Kiitos Matkapojat myös teille, olette mainio matkakumppani!

ps. Sinä siellä ruudun takaa älä unohda lukea myös hyvää kesävinkkiäni, kuinka bongaat edullisia risteilyitä tai kuinka tehdään suosittuja sitkeitä saippuakuplia ja kisaillaan kuplaolympialaisissa! Huippu resepti!

Ei kommentteja

Kiitos, kun jätit kommenttisi ♥

INSTAGRAM @satua.vai.totta