Kehopositiivisuus puhuttaa – Se älähtää keneen kalikka kalahtaa

Kuinka moni meistä on kuullut #kehopositiivisuus-kampanjasta? Aika moni veikkaisin, ei tätä some rummutusta ole voinut olla huomaamatta. Kuinka moni meistä on kuitenkaan pysähtynyt oman peilin kohdalle ja miettinyt asiaa?




Henkilökohtaisesti olen ollut kampanjasta riemuissani, mutta tajusin eilen etten ole itse ottanut osaa siihen. Olen kannustanut muita, lukenut aiheesta paljon. On hienoa seurata kun ihmisten omakuva muuttuu ja heistä tulee varmempia ja vahvempia.

"Minussa ei ole kyllä kehopositiivisuutta sitten pätkääkään."

En ole kuitenkaan tarkastellut omaa peilikuvaa. Tajusin etten oikeasti edes halua. Minussa ei ole kyllä kehopositiivisuutta sitten pätkääkään. Keskikokoinen ja -mittainen. Tavallinen tossavainen. 

Aina on liikaa makkaraa, kuiva tukka tai vähintään finni. Minusta ei ole kamalasti valokuvia, sillä muiden ihmisten ottamissa kuvissa muistutan mielestäni Muumia tai hikistä vanhan Englannin teurastajan vaimoa. Olen ihotyypiltäni sellainen kun vähänkin tulee kuuma, olen punainen kuin paloauto. Piiiiiiipaaaa...
Olisiko minunkin aika kääntää uusi positiivisempi sivu?
Onnistuuko tämä kampanja laajentamaan omaa käsitystä minusta itsestäni? Tissejä se ei navasta ylös nosta tai iän tuomia juonteita vähennä, mutta onnistuuko se näkemään kauneuden itsessäni tässä ja nyt.

Jos mietin itseäni muuten, voin sanoa pitäväni itsestäni. Omista hulluista tavoistani, naurusta ja puheen tulvasta. Viihdyn itseni kanssa sisimmässäni. Onko minun edes pakko tarttua kehopositiivisuus haasteeseen? Entä jos vain teen töitä näiden asioiden eteen ja saan siitä positiivista voimaa? Vienkö tämän asian läpi kampanjoiden sitä itselleni vai kamppaillen itseni kanssa?

Jokaisen on löydettävä se oma punainen lanka, jota voi seurata. 

Nappasin itseni Instagramin puolelle ja etsin  "kehopositiivisuus"-aiheisia kuvia. Luin tekstejä  ja katsoin ihmisiä. Monissa teksteissä oli kapina henkeä. "Jos et kestä katsoa, katso muualle" - tyyppisiä lausahduksia. Tämä on jännää tämä kampanjointi, läpi hinnalla millä hyvänsä. Se, että hiukan haistattelu mielessä huutelee muille. Ja haluaa seisoa esillä tässä ja nyt, ei minusta ole vielä sitä, että on hyväksynyt itsensä. 

Onnistujina pidän niitä, jotka seisovat ylpeänä ja voivat kiljahtaa väkijoukkoon riemuissaan: Rakastan itseäni! Todistelematta ja puolustelematta.

Itse olen kaukana tästä vielä. Voin seisoa väkijoukossa massan seassa, mutta hiljaa. Rakastan itseäni sisäisesti, en kokonaisvaltaisesti.

Millaisia ajatuksia kampanjointi on herättänyt sinussa? Onko tällaiset onnistuneet vaikuttamaan sinuun?

Muihin positiivisiin käänteisiin pääset mukaan myös Instragramissa @satua.vai.totta, sekä Facebookissa Satua vai totta. Nähdään siellä!

Ei kommentteja

Kiitos, kun jätit kommenttisi ♥

INSTAGRAM @satua.vai.totta